torstai 1. lokakuuta 2015

Parantava ruoka


Tietoa ravitsemuksesta, vitaliteetista ja terveydestä, Taija Somppi, Jani Somppi; 2015, Gummerus, 293 s.
Parantava ruoka ilmestyi kesällä ja on todella hyvää jatkoa Parantavat rasvat (2011, Gummerus, 224 s.) kirjalle, joka kohautti kansaa kunnolla heti ilmestyttyään. Silloin päivän polttavin puheenaihe oli rasva, jota puitiin monella foorumilla. Syyskuussa 2010 esitetty Rasvainen kupla MOT ohjelmassa (Yle) aloitti monivaiheisen rasvakeskustelun, jota jatkettiin heti seuraavalla viikolla A-Talk ohjelmassa (Yle) Voita pöytään teemalla. Voi oli tullut ulos kaapista hyvänä rasvana eli siinä syy kovalle kohulle niin mediassa, somessa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin. Tiedonjano kasvoi ja siihen huutoon vastasivat seuraavana vuonna jo Sompit Parantavat rasvat kirjallaan. Nyt mennään vielä pidemmälle ja katetaan koko pöytä parantavalla ravinnolla kaikkine vitamiineineen ja hivenaineineen.

Tällä kertaa lähdetään liikkeelle virallisista ravitsemussuosituksista, jotka ovat monille pelkkää sanan helinää. Alkuperehdytys on siis paikallaan ja herättää ajattelemaan jo useiden yksityiskohtien osalta. Viralliset ravintosuositukset sisältävät järkyttävän määrän sellaista syötävää, mikä itse asiassa on vaan haitaksi meidän terveydelle ja jopa sairastuttaa meidät – pikku hiljaa. Kannanotot virallisiin ravitsemussuosituksiin ovat hyviä ja perusteltuja. Moni lukija varmasti havahtuu viimeistään nyt tähän ravintotodellisuuteen: Miten voi olla mahdollista, että meille suositellaan sellaista ruokaa, joka itse asiassa sairastuttaa meidät ennemmin tai myöhemmin.

Terveellisiin ja vaarallisiin rasVOIhin perehtyminen jatkuu tässäkin kirjassa ja on yksi tärkeä osa koko kattausta. Vuosikymmeniä jatkuneen aivopesun takia on syytä avata tätä rasva-asiaa edelleen ja uudelleen. Koko väärinkäsitys on saatava oikenemaan ja oikeisiin mittasuhteisiin ja tämä kirja toimii taas yhtenä kanavana valaista asiaa. Vaaralliset viljat puolestaan nostaa esille viljojen tuomat terveyshaitat, jotka yleistyvät koko ajan nykyruokapöytien äärellä. Leipä on monille elinehto – ainakin niin kauan kunnes huomaa, että siitä voikin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämän luvun lukemisen jälkeen voi mennä jauhot suuhun ja jäädä leivät syömättä jatkossa.

Luonnolliset vitamiinit ja hivenaineet suojaavat kehoamme ja ovat elinehto elimistön eri toiminnoille. Tästä kirjasta löytyy myös kaikki tärkeä perustieto, joka lisää vitaliteettia ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä osio soveltuu myös pienimuotoiseksi hakuteokseksi, kun haluaa tietää esimerkiksi, mitä terveyshyötyä on mustikasta tai mikä merkitys on vaikka magnesiumilla. Lisäravinteiden osiosta puolestaan saa hyviä vinkkejä siitä, mihin kannatta kiinnittää huomiota ravinnossa ja mihin ravintolisiin voisi olla syytä panostaa.

Kirjan loppuosassa sovelletaan teoriaa käytäntöön eli mihin perusteisiin parantava ruoka nojaa ja mitä erilaisia tekijöitä kannattaa ottaa huomioon oman ravinnon osalta arjessa. Hyvin suunniteltu - ja myös perusteltu - on puoliksi tehty, sanotaan. Tämä pätee myös ravinnon osalta, mikäli mielii päästä parantavan ruoan pariin. Tässä kohtaa kaikille epäilijöille tiedoksi, että tätä kaikkea hyvinvointia voidaan myös nykymenetelmin mitata erilaisilla kokeilla ja testeillä. Silloin viimeistään aukeavat silmät ravinnon parantavalle voimalle.

Suosittelen kirjaa kaikille ravinnosta ja sen parantavasta voimasta kiinnostuneille sekä myös jo parantavan ravinnon elämäntapaa noudattaville. Kirja sisältää paljon asiatietoa ja sen kautta pääsee yli 200 lähdeviitteen äärelle. Asiatietoa tukee monivuotinen kokemus hoitotyöstä parantavan ravinnon parissa. Kirjoitustyyli on selkeä ja tiettyjen asioiden toistuminen eri näkökulmista katsottuna auttaa lukijaa sisäistämään ja toivottavasti myös omaksumaan parantavan ravinnon perusperiaatteita. Myös potilasesimerkit keventävät asiasisältöä ja tuovat konkreettisesti esille erilaisia ihmiselämän ja ravinnon haasteita.

TaijaSomppi on yleis- ja verisuonikirurgi sekä fysioterapeutti ja Jani Somppi on liikuntafysiologi sekä osteopaatti D.O. ja he työskentelevät Tampereella omalla Amplia Klinikallaan.


RavintoAvain - RavintoA vain! - www.ravintoavain.fi























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta tai jätä yhteydenottopyyntö!