sunnuntai 2. marraskuuta 2014

VHH-Keittiö(t) vetää puoleensa!



Keittokirja – VHH-Keittiö – Helposti maittavaa kotiruokaa – Tommi Kangas (2014, 123 s.)

Keittokirjoja ja kokkiohjelmia tulee tuutin täydeltä ja monilla eri kielillä, mutta ei näitä – vähähiilihydraattiseen ruokavalioon sopivia keittokirjoja, ainakaan suomalaisten tekeminä. Tämä kirja on siten ainutlaatuinen – uniikki – ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Vaikka kuuluisimmat kokit ovatkin yleensä miehiä ja tämänkin teoksen takaa löytyy mies, niin suurin osa arjen kotikokeista on kuitenkin naisia. Mitä Tommi Kankaalla on annettavaa meidän vähähiilarisuutta suosiviin keittiöihin? - 52 herkullista reseptiä kotikeittiöissä toteutettaviksi.   


Vähähiilihydraattinen keittiö voi olla monimerkityksinen käsite ja se pitää sisällään erilaisia variaatioita. Pidän siitä, koska silloin jää liikkumavaraa ja valinnanvapaus myös jokaiselle toteuttajalle. Vähähiilarisuus on sinänsä myös määrittelemätön käsite ja sitä tulkitaan eri tavoin. Kangas mainitsee hiilihydraattien vaihteluväliksi 20-120g / vrk:ssa riippuen kulutuksesta ja henkilöstä. Alussa otetaan kantaa myös sokeriin ja makeutusaineisiin, mikä on hyvä asia. Olen Kankaan kanssa samoilla linjoilla – keinomakeutusaineille annetaan kenkää ja jos on tarvetta makeutukseen, tehdään se mieluummin aidoilla sokereilla tai hunajalla. Saman neuvon annan myös asiakkailleni. Toki tässä yhteydessä on syytä muistuttaa mahdollisesta sokeririippuvuudesta, joka voi ”estää” sokerin käytön missään muodossa. Ilman sokeriakin on elämää – uskokaa pois!

Reseptit on jaettu aamupaloihin, kasvisruokiin ja lisukkeisiin, liha- ja makkararuokiin, kanaruokiin, kala- ja äyriäisruokiin sekä jälkiruokiin ja juomiin. Pääpaino on kasvis-, liha- ja kalaruuissa. Raaka-aineissa panostetaan laatuun ja luomuun, mikäli se on mahdollista. Kirjan arvokasta antia on se, että ohjeet perustuvat sellaisiin raaka-aineisiin, jotka melkein kaikki kuuluvat kauppojen perusvalikoimiin. Eksoottisuus ja liika hifistely on jätetty muille, mutta silti resepteissä riittää haastetta myös tavalliselle kotikokille. Parasta antia ovat maustaminen, erilaisten raaka-aineiden yhdistäminen ja niistä syntyvä makujen sinfonia. Reseptien yhteydessä ei ole erikseen laskettu hiilareiden, proteiinien ja rasvojen suhteita ja pidän sitä hyvänä ratkaisuna. Kyllä meidän kai tulisi oppia syömään aitoa oikeaa ruokaa ihan luonnollisesti – ilman lukuarvojakin. Ravintoneuvojana joudun joskus niitä laskemaan, mutta se onkin ihan toinen juttu. (www.ravintoavain.fi)

VHH-Keittiö on Tommi Kankaan omakustanteena tuottama esikoiskirja. Se on syntynyt rakkaudesta ruokaan ja sen terveyttä edistäviin vaikutuksiin sekä hyväksi tueksi painonhallintaan. Reseptit ovat syntyneet Kankaan kotikeittiössä pitkän kehitystyön tuloksena. Kaiken tekeminen itse ei ole aina paras vaihtoehto, mutta joskus se on ainoa. Oman kirjan julkaiseminen osoittaa suurta rohkeutta ja omistautumista asiaan – terveyttä edistävään ravintoon. Hienoa, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa asiaan - jos vain haluamme olla mukana.

P.S. Näin aikuisnäön kynnyksellä oli välillä haastavaa lukea valkoista tekstiä tummaa taustaa vasten. Samoin valokuviin kaivataan terävyyttä seuraavassa kirjassasi. Onnea matkaan seuraavan kirjan suunnitteluun! 

Voit tilata keittokirjan itsellesi osoitteesta: kangastommi[at]gmail.com
Hinta: 32 € + toimituskulut (7 €) 

Tommin vinkki syysiltojen iloksi:
Juuressipsit 

kookosöljyä 
tummaa balsamiviinietikkaa 
1 porkkana 
1 selleri 
1 palsternakka  
1 sipuli 
ruususuolaa

Valmistus

Viipaloi pestyt ja kuivatut juurekset kuorineen erittäin ohuiksi, joko kuorimaveitsellä tai terävällä veitsellä. Pilko sipuli pannulle ja lorauta balsamicoa 1–2 rkl, kuullota hetki ja lisää vielä kookosöljyä noin 6 rkl. Keitä, kunnes sipulit ovat kunnolla ruskistuneita (karamellisoituneet). Siivilöi sipulit talteen, öljyyn jää sipuleista makua juureksille! Keitä juureksia öljyssä noin kourallinen kerrallaan, kunnes poreilu hiipuu selvästi. Lisää tarvittaessa kookosöljyä. Nostele valmiit juurekset reikäkauhalla ja mausta kevyesti  ruususuolalla heti lämpiminä. Sekoita sipsit kulhoon ja ripottele joukkoon karamellisoituneita sipuleita.


Dippi

Sekoita turkkilaista luomujogurttia kulhossa yhdessä paprikajauheen, valkosipulimurskan ja suolan kanssa. Notkista kerman ja veden seoksella sopivan notkeaksi.




 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta tai jätä yhteydenottopyyntö!