tiistai 4. kesäkuuta 2013

Totuus hiilihydraateista – Mitä jokaisen tulisi tietää


Tiedekirjailija Ann Fernholmin kirja Ett sötare blod: omhälsoeffekterna av ett sekel med socker on ilmestynyt suomeksi. Teos on ollut kovasti esillä Ruotsissa: useita lehtikirjoituksia aiheesta, haastatteluja lehdissä, radiossa ja tv:ssa.  Sitä on siteerattu ahkerasti ja Fernholm on luennoinut kirjan tiimoilta jo useamman kerran.

Fernholm on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen – veren sokeroitumiseen – sokeritautiin, jota kakkostyypin diabetekseksikin kutsutaan. Hän tuo esille virallisten ravintosuositusten vaarat tieteen näkökulmasta ja väittää kansan sokeroivan itsensä hengiltä, jos tämä suuntaus jatkuu kovin kauan. Tämän ongelman ratkaisuksi hän nostaa vähähiilihydraattisen ruokavalion (LCHF), joka vaikuttaa välittömästi sokeriaineenvaihduntaan ja sitä kautta tasaa veren sokeriarvoja ja parhaimmissa tapauksissa muuttaa kakkostyypin diabeteksen oireettomaksi (usein myös lääkkeettömäksi) nollatyypin diabetekseksi. Kysymys kuuluukin: Miksi kakkostyypin diabeetikoille suositellaan sellaista ravintoa, josta he ovat sairastuneet? Miksi hiilihydraateista ei puhuta oikealla tavalla? Leipä nostaa verensokeria siinä missä pullakin – puhumattakaan perunasta ja pastasta! Rasvasta varoitellaan kyllä, mutta unohdetaan kertoa, että hiilihydraatitkin varastoituvat rasvaksi, jos niitä ei kuluteta.

Fernholmin kirjan nimi suomeksi tarkoittaa 'Makeampi veri: sokerivuosisadan vaikutukset terveyteen'. Kirjassa tuodaan esille myös paljon muitakin sairauksia, joita pikkuhiljaa osataan yhdistää sokeriin. Sydän- ja verisuonitautien osalta on tuotu esille, että pelkkä rasva ei ole vahingollista suonille tai kuinka syöpäsolujen lisääntymiseen tarvitaan nimenomaan sokeria eli glukoosia eli kaikkia syötyjä hiilihydraatteja! Ylipaino-ongelmakin selitetään auki liiallisten hiilihydraattien syömisellä. Teos sisältää myös ns. tapausesimerkkejä, jotka puhuvat vähähiilihydraattisen ravinnon puolesta. Voimme siis valita syömmekö itsemme terveiksi vai sairaiksi. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu olevan tällä hetkellä yleisempää, koska sairastemme ja syömme lääkkeitä enemmän kuin koskaan.

Ann Fernholm on biokemian tohtori, toimittaja ja kirjailija. Hänen erikoisalojaan ovat lääketiede ja luonnontieteet ja hänet on valittu vuonna 2012 vuoden tiedetoimittajaksi Ruotsissa. Suosittelen kirjaa kaikille ravinnosta ja terveydestä kiinnostuneille. Kirjan teemat herättävät paljon ajatuksia siitä, miten asioita voidaan tuoda eri tavoin esille. Sama asia eri näkökulmasta katsottuna voi edustaa aivan päinvastaista totuutta. Aina korostetaan tutkimuksia, joita toki on olemassa pilvin pimein – harmi vaan, että ne ovat useimmiten joko lääke- ja elintarvikebisneksen rahoittamia asenteella ’oma lehmä ojassa’. Kukapa sitä lähtisi rahoittamaan sellaista, mistä ei olisi taloudellista hyötyä rahoittajille. Niissä tapauksissa joko tutkimus keskeytetään, jätetään kertomatta puolet totuudesta tai lakaistaan siististi maton alle.

Annan kritiikkiä kirjan suomenkielisestä otsikoinnista. Miksi ihmeessä kirja on osoitettu karppaajille? Onko tässäkin vain pelkän taloudellisen hyödyn tavoittelu, kun samalla ’ulkoistetaan’ suuri joukko lukijoita mainitsemalla karppaajat. Miksi? Näin asiantuntijan näkökulmasta katsottuna karppaajat kyllä tietävät jo totuuden hiilihydraateista, mutta muu kansa (mukaan lukien terveydenhoitoala) ei. Miksi siis meidän karppaajien tulisi tietää totuus? Keskustelin kirjan käännösotsikosta myös itse kirjailija Fernholmin kanssa ja hän oli yhtä pettynyt kustantajan/kääntäjän ratkaisuun. Hän oli kanssani samaa mieltä, että karppaajat kyllä tietävät totuuden ja hän kannatti ehdotustani, jossa olisi karppaajat jätetty kokonaan pois kirjan nimestä eli ’Totuus hiilihydraateista - Mitä jokaisen tulisi tietää’. Erityisesti muu kansa tarvitsisi tätä tietoa ja se olisi kansanterveydellisesti merkittävää. Toisaalta kirjan alkuperäisotsikko on myös muutettu täysin, mikä sinänsä jo viestii jotain muuta. Kirjasta löytyy myös käännöskukkasia, mikä voi syödä uskottavuutta. Esim. ”Materiaalitieteilijät olivat omasta mielestään loogisia, mutta heidän päättelynsä meni vikaan. Tutkijat, jotka väittivät Dan Shectmanin olleen lähinnä ulkona pyöräilemässä, olisivat voineet mennä hänen elektronimikroskoopilleen katsomaan uutta ainetta.” (Fernholm, Ann; Totuus hiilihydraateista, Mitä jokaisen karppaajan tulisi tietää, s. 18, 2013). Kun ruotsin kielessä käytetään ilmaisua ’ute och cyklar’, niin ei välttämättä olla ulkona pyöräilemässä, vaan silloin ollaan jostain asiasta ’ihan ulalla’, ’eri linjoilla’ tai ’ihan pihalla’.  Onneksi kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja kirjassa on painavaa asiaa tiedekentiltä. Toivottavasti teos saavuttaa myös muun yleisön kuin vaan karppaajat!   

P.S. Joko nyt alkaisi karppauskeskusteluun tulla uudenlaista syvyyttä? Kyse ei ole mistään muotidieetistä vaan tulevaisuuden trendistä terveyden hyväksi.       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palautetta tai jätä yhteydenottopyyntö!